Heippa olen Laura, 30 vee. Ajattelin tässä ens alkuun täräyttää vaikuttavimpia sarjakuvanlukemis-kokemuksia. Tapakulttuurimme uhrina valitsen kolme hetkeä – kulta, hopea ja pronssiko? – aikajärjestyksessä. Listani lukuisat ”en muista” -toteamukset tarjoavat lukijoille mahdollisuuden päteä omalla tietoudellaan ja saada päivän positiivinen nettikokemus sitä kautta! Toisin sanoen olen nyt vähän laiska tarkistelemaan. Sitäpaitsi, kyse on kumminkin muisteluista.

1) Taikaviitta!

Lapsuuteni sankari! Mikäs sen hienompaa kuin se, että omassa kellarissa on salainen salahuone, joka on täynnä valeasuja ja kaikkea. Ensimmäisen Taikaviitta-seikkailun olen lukenut ainakin psiljoonasti. Siinä on mahtava tunnelma, tai sitten tunnelma on omassa päässäni ja muistoissani siitä, kun olen lukenut sitä kesällä teltassa pienempänä. Taikaviitalla (siis Aku Ankalla) taisi olla myös salaisia suklaakeksejä ja maitoa salakätkössään, joten se sai syödä niitä milloin halusi. Upeeta! Salakeksejä!

Mikä parasta, vuosi tai pari sitten löysin taskarin nimeltänsä ”Taikaviitta saa vastustajan” – Iines alkaa siinä Taikaviitaksi, on feministien kokousta ja jos vaikka mitä!

On aika todennäköistä, että Aku Ankan ollessa Suomen suosituin lehti jollakin mittarilla, myös oma eka sarjismuistoni on nimenomaan Aku Ankkaa. Taikaviittaa lukiessani en tiennyt yhtään mitään Virallisista Supersankari -sarjakuvista.Vasta viime kesänä Batmaneita katsellessani – ja silloinkin televisiosta – tuli mieleen, että on sillä Batmanilla aika paljon samoja juttuja kuin Taikaviitallakin (joojoo, tietenkin oikeasti toisinpäin, ajattelin vain vähän hassutella).

(Lisäys: Aku Ankasta puheenollen, on myös toinen Aku-sarjis, jonka olen lukenut sata ja yksi kertaa. Se oli aika huono, mutta päivähoitopaikassa ei ollut kovin montaa sarjislehteä. Se on sellainen, josta opin Burkina Fason olemassaolosta ja siksi minulla on läheinen suhde Burkina Fasoon. Kyseisessä sarjiksessa Aku ja pojat, luultavasti, haeskelevat jotain Burkina Fason majavaa. Majava karkailee ja puree laatikkoon reikiä. Muuta en muistakaan. Olen etsinyt tätä käsiini melko laiskalla otteella, mutta olisi jännää yli 20 vuoden jälkeen lukea se. Taas. Haluaisin tietää, muistanko mitään oikein.)

2) Jeffrey Brownin tekoset

Pari vuotta sitten asuessani pari kuukautta Santiago de Compostelassa (se on Espanjassa) kävin koko ajan siellä kirjastossa. Kaverit siellä olivat kaikki hurahtaneet yhteen galicialaiseen sarjikseen, mutta itse päätin vihdoinkin lukea kaikki mahdolliset Jeffrey Brownin tekeleet. Ja niin myös tein. Illasta toiseen vietin aikaa Yhdysvalloissa Jeffreyn maailmassa ja perehdyin hänen elämänkriisiensä kautta myös omiin kriiseihini. Se oli vähän niinkuin olisi tv-sarjaa katsonut. En tiedä onko se maailman parasta sarjakuvaa, mutta sitä on kiva lukea ja se on toimivaa omassa lajissaan. Lisäksi siinä kerrotaan sarjakuvien tekemisestä ihan ensi viivoista julkaistun sarjakuvan jälkisanoihin asti. Yksi tosi opettavainen kohta oli yhdessä kirjassa (en muista missä, jos muistaisin niin kertoisin), jossa ”JB” kehitteli piirrostyyliään ja päätyi sitten siihen, jota käyttää nyt.

Naiskuva sarjiksissa saattoi jäädä hippasen yksipuoliseksi, koska naiset olivat muistaakseni (taas ”muistaakseni” – pitääköhän tälle tekstille tehdä faktojen tarkistus?) enimmäkseen ihastuksen kohteita tai tyttöystäviä, mutta semmoista sillä Jeffreyllä on varmaan ollut, eikä missään väitetäkään, että sen hänen sarjiksensa olisivat koko totuus asiasta. Jotenka en jaksanut ottaa siitä nokkiini, jos joku kertoo omasta ihmissuhde-elämästään omalla tyylillään. Ja voihan sellainen puutteellinenkin kuvaus olla piirtäjälle itselleenkin viimeistään jälkikäteen avaava kokemus, ja voihan se olla, että piirtäjä piirtää itsensä ja ajatuksensa tahalleen ikään kuin puutteellisina, kuvatakseen haparoivuuttaan.

3) Yksi ruotsalainen sarjislehti, jonka nimeä en muista, ja siinä sarjis, jonka nimeä en myöskään muista

Viime lokakuussa kävin Ruotsissa Jokkmokissa ja sielläkin suuntasin heti kirjastoon, kuten hyviin tapoihin kuuluu. Lainasin muutaman numeron yhtä sarjislehteä iltalukemisiksi ja yhtä niistä kerkesin jopa ihan lukeakin. Siinä oli monta hyvää teosta, mutta yksi oli paras. Syytä en tiedä, se vaan joskus kolahtaa. Tarina ei sinänsä ollut erikoinen: tyyppi kirjoitti omasta kotikaupunki-kokemuksestaan ja aikojen muuttumisesta, mutta kun eka ruutu oli jo tosi hieno, niin tarina sitten imaisi sisäänsä. Siinä sarjiksessa oli hienoja, mustataustaisia kuvia lumisateesta Pohjois-Ruotsissa ja yllättäen olin itsekin lumisateessa Pohjois-Ruotsissa kun luin sitä. Kamalan liikuttava sarjis.

On ne tiedot siitä jossakin ylhäällä (otin valokuvia mun tabletti-laitteeseen kuten 2010-luvulla tehdään ofkoors!) – taidankin siis etsiä ne seuraavaksi ja jättää tämän listan mahdolliset ja mahdottomat lukijat jännityksellä odottamaan lisätietoja.

(toim.huom. piirtäjä oli Mats Jonsson) (toim.huom.2 lehti on Galago) (toim.huom. piirtäjä kuuluu itse lehden toimituskuntaan, heh!)

Konkluusio: Aineiston perusteella voidaan päätellä, että vaikuttavassa sarjiskokemuksessa lukija ja sarjakuva kohtaavat ajassa ja paikassa odottamattoman yhteensopivalla tavalla. Sarjakuva saattaa vastata vielä sanoittamattomaan tunteeseen tai kysymykseen lukijan sisimmässä kuitenkaan vastausta antamatta, vaan kuvittamalla laajemmin jotakin häilyvää tunnetta (esimerkiksi tarvetta olla supersankari). Onko sattumaa, mitä sarjakuvaa luet? Vaikka luulet sen olevan sattumaa, onko se silti sitä?